RJT-säätiö

TEKNOLOGIA

KOULUTUS

KANSAINVÄLISTYMINEN

Tuemme ihmisiä ja heidän ideoitaan luodaksemme mahdollisuuksia kilpailukykyisiin innovaatioihin, kansainvälistymiseen ja tutkimukseen keskisessä ja pohjoisessa Suomessa

RIITTA JA JORMA J. TAKASEN SÄÄTIÖ SR

Scanfil Oyj:n perustajat Riitta ja Jorma J. Takanen perustivat 2005 säätiön teknologiateollisuuden osaamisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistämiseksi sekä tukemiseksi.

Säätiö jakaa apurahoja alueen opiskelijoille kansainvälisen opiskelijavaihdon ja tutkimustoiminnan, kuten väitöskirjatyön, mahdollistamiseksi. Lisäksi säätiö tukee tutkimustoiminnan innovaatioiden kaupallistamista.

APURAHAT

Säätiö jakaa apurahoja kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Hakemukset on jätettävä säätiölle hakuaikoina 1.3.– 30.4. tai 1.9. – 31.10. Hakemukset jätetään apurahojen hakuohjeiden mukaisesti Riitta ja Jorma J. Takasen säätiön apurahajärjestelmässä. 

Kahdesti vuodessa säätiö jakaa apurahoja:

  • Korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa tapahtuvaan opetus- ja tutkimustoimintaan ja niiden kehittämiseen
  • Korkeakouluopiskelijoiden ulkomailla tapahtuvaan opiskeluun
  • Korkeakoulu opiskelijoiden ulkomailla tapahtuvaan työharjoitteluun

Keväisin säätiö jakaa apurahoja: 

  • Tutkimustyöhön

KANSANVÄLISTYMISTARINOITA

Jarno Häivälä lähti vaihtoon Meksikon Tijuanaan vuonna 2008, kun hän oli vielä opiskelija Vaasan ammattikorkeakoulussa. Tukena matkassa oli Riitta ja Jorma J. Takasen säätiön myöntämä kansainvälistymisen apuraha.  Jarno Häivälä muistelee vaihto-opintojaan lämmöllä. ”Hienointa oli saada varmuutta käyttää englannin ja espanjan kieltä sekä tutustua uusiin ihmisiin.” Tijuana on Meksikon osavaltion Baja Californian suurin kaupunki, jossa asukkaita…

Lue lisää

Vaasan ammattikorkeakoulussa opiskeleva Anni Keisala matkusti maailman toiselle puolelle opiskelemaan. Vaihtokohteeksi valikoitui Etelä-Korean pääkaupunki Soul. Tukena matkan järjestelyissä oli Riitta ja Jorma J. Takasen säätiön myöntämä apuraha.  Vaasan ammattikorkeakoulussa kansainvälistä kauppaa opiskeleva Anni Keisala päätti hakea vaihtoon Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin. ”Vaihto oli mieletön kokemus.” Anni Keisala, 25, on jo pienestä asti unelmoinut ulkomailla opiskelusta. Ylä-asteella…

Lue lisää

Oulun yliopistossa diplomi-insinööriksi opiskeleva Oona Pennanen muistelee lämmöllä vaihtoansa Tšekissä. ”Puolen vuoden aikana opin paljon itsestäni”, Pennanen toteaa.  Opiskelu ulkomailla oli Oona Pennaselle pitkän ajan haave. Hän pääsi vaihtonsa aikana myös matkustelemaan paljon: ”Vaelsin Tiské Stěny -kohteeseen ystävieni kanssa. Samaisessa paikassa on kuvattu kohtauksia ensimmäiseen Narnia-elokuvaan.” Oulun yliopistossa diplomi-insinööriksi opiskelevalle Oona Pennaselle vaihtoon lähteminen oli…

Lue lisää

Yhteistyö Oulun yliopiston kanssa R2B -projektien rahoitus

Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö on tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Vuodesta 2020 lähtien Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö on edistänyt tutkimustulosten kaupallistamista tukemalla yliopiston tutkijoiden hankkeita, jotka ovat saaneet Bussiness Finlandin liiketoimintaan (R2B) -rahoituksen. Rahoitusta voidaan myöntää jopa 100 000 euroa. 

Oulun yliopistossa käynnistyy vuosittain noin viisi kaupallistamiseen tähtäävää Research to Business (R2B) -hanketta, joissa tutkimustuloksista kehitetään uutta liiketoimintaa Business Finlandin R2B-rahoituksella. Lisärahoituksen avulla voidaan parantaa edellytyksiä uusille tutkimuslähtöisille startup-yrityksille tai teknologioiden lisensoinnille.

Säätiön hallitus tekee päätökset vuosittaisen rahoituksen suuruudesta yliopiston innovaatiokeskuksen esityksestä kyseisen vuoden elokuun loppuun mennessä. Rahoitusta voidaan käyttää sekä käynnissä oleviin että päättyneisiin Oulun yliopiston R2B-hankkeisiin. 

TARKOITUS

The founders of Scanfil Oyj, Riitta and Jorma J. Takanen established a foundation in 2005. The purpose of the foundation is to promote the development of business life, especially in the technology industry, and to support and promote technological know-how and international competitiveness in central and northern Finland.

HALLINNOINTI

Hallitus

Riitta ja Jorma J. Takasen säätiön hallituksen puheenjohtaja on Harri Takanen. Muut hallituksen jäsenet ovat Erja Sankari, Hannu Huttunen ja Jonna Tolonen. Säätiön toimitusjohtajana toimii Jarmo Rankinen.

Harri Takanen

Hallituksen puheenjohtaja

Erja Sankari

Hallituksen jäsen

Hannu Huttunen

Hallituksen jäsen

Jonna Tolonen

Hallituksen jäsen

Jarmo Rankinen

Säätiön toimitusjohjtaja

SÄÄNNÖT JA TILINPÄÄTÖKSET

Säätiön peruspääoma on 500.000 euroa. Peruspääoman lisäksi Riitta ja Jorma J. Takanen lahjoittivat säätiölle varoja yhteensä yli 7,5 miljoonan euron arvosta. Säätiön omaisuus on tällä hetkellä noin 20 miljoona euroa.

AJANKOHTAISTA

Apurahojen haku kevät 2024

Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö sr:n kevään 2023 apurahojen hakuaika on 1.3. – 30.4.2024. Haettavana ovat kansainvälistymis- ja tutkimusapurahat. Syksyllä 2023 Riitta ja Jorma J.Takasen säätiö sr jakoi apurahoja kansainvälistymiseen 46 hakijalle yli 50 000€:n arvosta. Haku tapahtuu käyttäen apurahajärjestelmää. Ennen apurahahakemuksen täyttämistä tutustut apurahojen hakuohjeisiin. Hakuohjeet Hakulomakkeet

Lue lisää

Apuraha-haku syksy 2023

Riitta ja Jorma J. Takasen säätiön kansainvälistymisen apuraha-haku käynnistyy 1.9.2023. Apuraha-järjestelmä on auki 31.10.2023 23:59 saakka. Ohjeet apurahojen hakemiseksi löydät Hakuohjeet opiskelijoille ja tutkijoille. Group of Students Studying About Global Issues Keväällä 2023 jaettiin sekä tutkimus- että kansainvälistymisen apurahat. Tuolloin hakijoita oli tutkimusapurahojen osalta 79 kappaletta ja säätiö teki myöntäviä päätöksiä 11 kappaletta. Tutkimusapurahoja jaettiin…

Lue lisää

Yhteistyö Oulun yliopiston kanssa kaupallistamisprojekteissa

Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö toimii tiiviissä yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Vuodesta 2020 lähtien säätiö on edistänyt tutkimustulosten kaupallistamista tukemalla yliopiston tutkijoiden hankkeita, jotka ovat saaneet Business Finlandin Research to Business (R2B) -kaupallistamisrahoituksen. Säätiön tukea voidaan myöntää vuosittain yhteensä jopa 100 000 euroa.  Oulun yliopistossa käynnistyy vuosittain noin viisi kaupallistamiseen tähtäävää R2B-hanketta, joissa tutkimustuloksista…

Lue lisää

Apurahat kevät 2023

Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö sr:n kevään 2023 apurahojen hakuaika on 1.3. – 30.4.2023. Haettavana ovat kansainvälistymis- ja tutkimusapurahat. Haku tapahtuu käyttäen apurahajärjestelmää. Ennen hakemuksen täyttämistä tutustu apurahojen hakuohjeisiin. Tutkimusapurahojen suuruuden osalta noudatetaan hakuohjeissa ilmoitettuja määriä.

Lue lisää